Avoin kirje Sanna Marinille

15.2.2021

Arvoisa pääministeri Sanna Marin,

Olemme teatterin kentällä huomanneet nopean reagointinne julkisuudessa ja sosiaalisessa mediassa meneillään olevaan keskusteluun vaikeasta tilanteesta, jonka koronan leviämisen estämiseen tähtäävät toimet aiheuttavat esittävän taiteen kentälle. (Twitter 13.2.)

Lähestyn Teitä yksittäisenä teatterintekijänä. Uskon kuitenkin, että puhun hyvin monen puolesta, kun totean, että olemme huojentuneita siitä, että valtiovalta lupaa toimialalle edelleen taloudellista tukea. Se onkin tarpeen. Edelliset tukikierrokset ovat osaltaan helpottaneet tilannetta. Tuki ei ole kuitenkaan tavoittanut kaikkia tarpeessa olevia tahoja. Hyvin monille yksittäisille freelancereille ja pienille kulttuurialan yrityksille ei ole pätevistä hakemuksista huolimatta tähänastisilla hakukierroksilla riittänyt tukea. Nyt olisi tärkeää, että tuki on riittävää ja kohdentuu oikein. Niiden, jotka ovat jääneet toistaiseksi sivuun, kuuluu nyt olla ensimmäisten tuettujen joukossa.

Tuella on kiire. Kulttuurisektori on Suomessa 3% osuudellaan bruttoarvonlisästä, 12,5 miljardin kokonaistuotollaan ja 126 000 työtekijällään taloudellisestikin merkittävä ja kasvava ala. Useimmat taide- ja kulttuurialan 17 000 yrityksestä ovat pienyrityksiä tai yhden henkilön yrityksiä, jotka normaalioloissakin juuri ja juuri saavat toimintansa kannattamaan. Näissä yrityksissä toimivat sadat ja tuhannet kulttuurityöntekijät ovat sinnitelleet tähän saakka. Osa ihmisistä on jo vuoden verran ollut joko kokonaan ilman taloudellista kompensaatiota kulttuurikentän sulkemisesta tai niiden muutamien tuhansien eurojen varassa, jotka heidän kohdalleen on mahdollisesti osunut. Nyt on raja tullut vastaan. Edessä on konkurssiaalto. Uhkakuva, joka toteutuessaan tekisi pandemian pitkästä varjosta vieläkin pidemmän. Kun taide- ja kulttuuriala vaurioituu, vaurioituu koko yhteiskunta, ja pahemmin sekä vaikeammin korjattavissa olevalla tavalla, kuin mitä ehkä osataan ajatella. Vaikutukset ulottuvat paljon laajemmalle kuin itse kulttuurin kentälle.

Kyse on myös muustakin kuin rahasta. Taide- ja kulttuurikenttä on vailla omaa syytään joutunut vallitsevan tilanteen panttivangiksi. Teattereissa, konserttisaleissa, museoissa ja muissakin kulttuuritapahtumissa on tarkoin noudatettu kaikkia turvaetäisyyksiin, maskin käyttöön ja hygieniaan liittyviä ohjeita ja suosituksia.

Kansainväliset tutkimukset (esim. Technische Universität, Berliini) ovat kiistatta osoittaneet, että kaikista julkisessa yhteiskäytössä olevista tiloista juuri teatterit, konserttisalit ja museot ovat kaikkein turvallisimpia. Tätä taustaa vasten tuntuu väärältä, jopa nöyryyttävältä, että juuri kulttuurialalle on koko pandemian ajan kohdistuneet aina ensimmäiset ja jyrkimmät sulku- ja rajoitustoimenpiteet, olkoonkin, että taustalla on osittain juridiikkaan ja rahoitusrakenteeseen liittyviä syitä.

Kulttuurikentällä kuohuu, kuten pääministeri on varmaan voinut huomata. Kuuri on tappamassa hevosen ja kaakki kamppailee nyt hengestään.

Teattereissa, konserttisaleissa ja museoissa voidaan hallita ihmisvirtoja ja käyttäytymistä, kuten viime syksynä on jo osoitettu. Viruksen toiminta on nyttemmin hyvin tiedossa. Kentän pyyntö/anomus/ vaatimus on, että päättäjät suosittelisivat rajoituksia maantieteellisesti nykyistä tarkemmalla sihdillä. Kun rajoitusten purku lähestyy, haluamme, että nimenomaan teatterit, konserttisalit ja museot ensimmäisten tilojen joukossa voitaisiin avata. Toiminta voidaan sopeuttaa niihin varotoimiin, jotka ovat kulloinkin tarpeen. Tällainen lupaus päättäjien taholta on se, mitä kenttä tarvitsee. Se rauhoittaisi huomattavasti.

Sekin rauhoittaisi, että niihin pöytiin, joissa päätökset koronarajoituksista tehdään, päästettäisiin edes yksi kulttuurin ja kulttuurikentän tunteva ihminen. Tämä koronanyrkki tuntuu nyt lyövän kenttää paitsi lujaa, myös summittaisesti. OKM:n viime vuoden lopulla asettamalla koronaryhmällä ei kaikesta päätellen ole ollut juuri minkäänlaista mandaattia osallistua itse päätöksentekoon.

Kulttuurin kentällä ollaan kiitollisia taloudellisesta tuesta, jota on saatu ja tullaan saamaan ja toivotaan, että huolet voitaisiin pandemian edetessä ottaa nykyistä paremmin huomioon.

On kuitenkin pakko tässä yhteydessä ilmaista huoli myös tulevaisuudesta. Se, miten kulttuurialaa on pandemian aikana poliittisten päättäjien taholta kohdeltu, on oire vielä paljon vakavammasta virhearvioinnista koskien kulttuurin merkitystä yhteiskunnassa.

Valtioneuvoston selonteossa eduskunnalle Suomen kestävän kasvun ohjelmassa (VNS 6/2020 vp) kulttuuri ohitetaan ikään kuin merkityksettömänä, melkeinpä olan kohautuksella. Se on ymmärrykseni mukaan vakava puute. Toimiva, dynaaminen taide- ja kulttuuriala on modernissa valtiossa keskeinen osa sekä taloudellista ja henkistä dynamiikkaa. Tietyssä mielessä voisi sanoa, että kulttuuri on itse hyvinvointi. Tämä ei ole fraasi, vaan tosiasia, jonka on todennut mm. Klaus Schwab, Maailman talousfoorumin perustaja ja puheenjohtaja ja neljäs teollinen vallankumous -käsitteen luoja. Ilman toimivaa taide- ja kulttuurikenttää Suomi jää nopeasti maailmasta jälkeen. Valtiovallalla on kaikki syy edistää taidetta ja kulttuuria myös pandemian jälkeisessä haastavassa tilanteessa. Kulttuurin tekevät ja siitä nauttivat tavalliset ihmiset eli juuri ne, joita pääministeri on kertonut haluavansa tukea kriiseissä, mutta myös tavallisessa elämässä.

 

Erik Söderblom

Teatteri- ja oopperaohjaaja, festivaalijohtaja

Espoon Kaupunginteatterin johtaja