neljän päivän läheisyys
Espoon Kaupunginteatterin ja WAUHAUS-kollektiivin yhteistuotanto neljän päivän läheisyys saa suomenkielisen kantaesityksensä Revontulihallissa 13.9.2023. Pipsa Longan kirjoittamassa nykyesityksessä rantalomakohteen lokkien ja ihmisten rinnakkainelosta sukeutuu oudon koominen, audiovisuaalinen esitys kuolevaisuudesta.
neljän päivän läheisyys tarkastelee ihmisten ja lokkien rinnakkaiseloa etelän aurinkorannalla neljän vuorokauden ajan. Näytelmässä ihmisen lajityypilliseen toimintaan kuuluu parveilu auringon paahteessa, ajan kuluttaminen hotellihuoneiden yksinäisyydessä sekä puheensorina rantaravintolan terassilla. Ranta ei kuitenkaan ole vain nostalginen joutilaisuuden idylli, vaan samea meri puskee esiin kuolleiden kalojen vallin. Maisemaa asuttavat lokit seuraavat eri perspektiiveistä hieman punakoiden ihmisten toimintaa.
Näyttämöllä ei nähdäkään pääroolissa ihmistä, vaan siinä tuodaan ihmisen kokemuksen rinnalle lokkien todellisuus. Esityksen keskeinen teema on myös toisten lajien kanssa jakamamme kuolevaisuus. Humoristisen ja hämmentävän teoksen kerrontaa kuljettavat dokumentaarinen videokuva, tila, valo, ääni ja musiikki. Esityksessä kuullaan kamariorkesteri Avantin! tulkitsemana Kaija Saariahon sävellys Cloud Trio.
Teoksen suunnittelusta ja ohjauksesta vastaa WAUHAUS-kollektiivi. Vuonna 2016 perustettu WAUHAUS on Helsingistä käsin toimiva kahdeksan hengen kollektiivi, jonka työt asettuvat usein eri taiteenalojen väliin. Näyttämö- ja esitystaiteen valtionpalkinnon vuonna 2017 saaneen kollektiivin teokset ovat uutta luovia ja kokonaisvaltaisia tapahtumia. WAUHAUSin uraauurtavia teoksia on nähty niin pienissä black box -teattereissa ja kaupunkitiloissa kuin suurella urheilustadionilla ja Kansallisteatterin päänäyttämölläkin, kuten Yuval Noah Hararin tietokirjasta Minna Leinon sovittama Sapiens – Tarina tarinoita kertovasta ihmislajista (2019).
Pipsa Lonka on monipuolinen näytelmäkirjailija, dramaturgi ja käsikirjoittaja, joka käsittelee teksteissään usein ihmisen ja luonnon suhdetta ja yhteyttä. Longan monet näytelmät ovat ekokriittisyydessään paljastavia ja salavihkaa yhteiskunnallisia. Hänet on palkittu Lea-palkinnolla näytelmistään Lauluja harmaan meren laidalta (2013) ja Toinen luonto (2018). neljän päivän läheisyys puolestaan palkittiin Sofia Aminoffin ruotsinnoksena Boismanin säätiön tunnustuksella vuonna 2021.
neljän päivän läheisyys
Esitykset 12.9.–10.10.2023 Revontulihallissa, Espoon Kaupunginteatterissa. Esityskieli suomi, tekstitys suomeksi ja englanniksi mobiilisovelluksella.
Liput 35 / 32 / 20 €
neljän päivän läheisyys -esityksessä mukana WAUHAUSista ovat skenografi Laura Haapakangas, ohjaaja Juni Klein, mediataiteilija Jani-Matti Salo ja äänisuunnittelija Heidi Soidinsalo. Lisäksi työryhmään kuuluvat elokuvaaja Jonatan Sundström, näyttelijä Salla Loper ja Kamariorkesteri Avanti.
Tuotanto: WAUHAUS ja Espoon Kaupunginteatteri
Tukijat: Koneen Säätiö, Suomen Kulttuurirahasto, Uudet Klassikot – Nya klassiker, Taiteen edistämiskeskus, TINFO
Kuva: Jonatan Sundström