Esiintyjästä kopioitu robotti valtaa näyttämön
Saksalaisen esittävän taiteen pitkän linjan uudistaja Rimini Protokoll tuo ihmisen ja koneen suhdetta käsittelevän esityksensä Espooseen. Uncanny Valley Louhisalissa 18.-20.8.2022.
Kirjailija korvaa itsensä robotilla
Uncanny Valleyssa kerrotaan saksalaisen kirjailijan, Thomas Mellen tarina. Melle kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Sairauden tuomat haasteet saavat hänet leikkimään ajatuksella, että hän voisi korvata itsensä välillä robotilla. Robotti ei ahdistu, sillä ei ole sosiaalisia paineita ja toiminnan tulos on takuuvarma. Uncanny Valleyssa näyttämölle astuu kirjailijan sijaan hänestä kopioitu robotti. Tästä avautuu kaikupohja kysymyksille ja epämukavillekin tunteille. Mikä oikeastaan erottaa ihmisen koneesta?
Nykyään robotteja käytetään muun muassa teollisuudessa. Toisaalta Aasiassa on jo jonkin aikaa kehitetty ihmismäisiä robotteja, humanoideja, joita käytetään esimerkiksi hoivatyössä tai seksikumppaneina. Jos kone on kuitenkin liian ihmismäinen, alamme tuntea epätietoisuutta: mikä on ihminen, mikä on kone? Japanilaiset robotiikan tutkijat ovat kuvanneet ihmisen ja koneen välistä onttoa samankaltaisuutta termillä ’outo laakso’, englanniksi uncanny valley.
Suomalaisille tuttu pioneeriryhmä
Uncanny Valleyn ohjaaja Stefan Kaegi on yksi Rimini Protokollin perustajajäsenistä. Berliinissä vaikuttava taiteilijaryhmä on perustettu vuonna 2000. Ryhmä on on laajentanut esityksen tekemisen tapoja ja luovat uusia perspektiivejä, joista tarkastella ympäröivää todellisuutta.
Rimini Protokoll luo näyttämöteoksensa, interventionsa, esitysinstallaationsa ja kuunnelmansa useimmiten yhdessä asiantuntijoiden kanssa, joiden toimintakenttä on muu kuin teatteri. Monet heidän töistään ovat interaktiivisia ja tekniikalla leikitteleviä. Rimini Protokoll on aiemmin vieraillut Suomessa Helsingin juhlaviikkojen ja Baltic Circle -festivaalin ohjelmistossa.
Esityskieli on englanti, saatavilla suomenkielinen puhe kuulokkeisiin. Kesto n. 1 t.
Esitykset Espoon kulttuurikeskuksen Louhisalissa to 18.8. klo 18 ja 20.30, pe 19.8. klo 18 ja 20.30 ja la 20.8. klo 15.
Syvenny ihmisen ulkopuolisen älyn teemaan
Uncanny Valley on osa Helsingin juhlaviikkojen, EMMAn ja Espoon Kaupunginteatterin yhteistä teossarjaa, jossa tutkitaan taiteen ja keinoälyn yhteyksiä.
Feelings, communication and technology – a discussion on Uncanny Valley with Robert Läßig, Maria Oiva and Imanuel Schipper. Keskustelua vetää teatterikuraattori Julia Pajunen. Keskustelukieli englanti, vapaa pääsy.
Uncanny Valley -keskustelu Espoon kulttuurikeskuksen näyttelytila Ahjossa to 18.8. klo 19.15.
Ihmisen ulkopuolisen älyn teema täydentyy Helsingin juhlaviikoilla yhdysvaltalaisen musiikkia, teknologiaa ja taidetta työssään yhdistelevän Holly Herndonin IP-esityksessä. IP on ensimmäinen osa uutta teossarjaa, jossa Herndon keskittyy äänen esittämisen tekniikoihin.
IP-esitys Tanssin talon Pannuhallissa pe 26.8. klo 20.30 ja su 28.8. klo 18.
Juhlaviikot ja EMMA – Espoon modernin taiteen museo järjestävät keskustelutilaisuuden Art and Artificial Intelligences Espoo-päivänä lauantaina 27.8. klo 13. Tilaisuuteen osallistuvat Holly Herndon sekä EMMAn Nykyaikaa etsimässä -näyttelyn taiteilija Sougwen Chung. Keskustelua vetää Juhlaviikkojen taiteellinen johtaja Marko Ahtisaari. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
EMMA Talks x Helsinki Festival: Art and Artificial Intelligences EMMA – Espoon modernin taiteen museossa la 27.8. klo 13.00.