Meistä

Tervetuloa meille!
Olemme Espoon teatteri Espoon teatteri, Suomen kansainvälinen teatteri.
Rakennamme kanssanne moninaisempaa, yllättävämpää ja aktiivisempaa yhteiskuntaa.

Suomen kansainvälisin teatteri
Ohjelmistoltamme olemme poikkeuksellinen teatteri, pikemminkin yli 30 vuotta kestänyt festivaali kuin tavallinen laitosteatteri. Meillä voi tutustua kaikkiin esittävien taiteiden lajeihin. Omien ja yhteistuotantojen lisäksi kokoamme ohjelmistoomme parhaat vierailuesitykset Suomesta ja maailmalta.
Henkinen koti erilaisille ihmisille
Olemme enemmän kuin teatteri. Haluamme olla paikka, jossa erilaisilla ihmisillä on hyvä olla yhdessä. Työryhmämme ovat vaihtuvia. Ilman vierailevia taiteilijoita, kävijöitä ja kokijoita ei olisi myöskään meitä.
Käytämme Tapiolassa kahta eri näyttämöä, &Revontulea Revontulentiellä ja &Louhea Espoon kulttuurikeskuksessa. Lisäksi esityksiämme voi nähdä urheilukentillä, luonnon ääressä, kouluissa ja jopa kodeissa – esittävän taiteen ja yleisömme ehdoilla.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä
Teatterimme juuret ulottuvat vuoteen 1984, jolloin Espoon Kaupunginteatterin kannatusyhdistys perustettiin. Sen tehtävä oli edistää ammattiteatterin perustamista Espooseen.
Tavoite toteutui vuonna 1988, kun teatteri ja sitä ylläpitävä säätiö sai alkunsa virallisesti. Varsinainen toiminta käynnistyi vuonna 1989 samaan aikaan, kun Espoon kulttuurikeskus avasi ovensa Tapiolassa. Vuonna 1991 pääsimme entiseen painotaloon väliaikaisiin tiloihimme Revontulentielle. Alkuvuosina teatteri tunnettiin nimellä Espoon Teatteri. Meistä tuli nopeasti kaupungin keskeinen kulttuuritoimija.
Teatterimme toiminta on vuosien saatossa laajentunut ja kansainvälistynyt. Vuonna 2000 nimeksi tuli Espoon Kaupunginteatteri, ja vuonna 2014 se täydentyi muotoon Espoon Kaupunginteatteri – The International Theatre of Finland, mikä kuvasti vahvaa kansainvälistä suuntautumistamme.
Vuonna 2023 teimme brändiuudistuksen ja otimme nimeksemme & Espoon teatteri.
&-merkki symboloi yhteisöllisyyttä, yhteistyötä ja yhdessä luomista. Vuonna 2025 teimme suomalaista teatterihistoriaa voittamalla Vuoden teatteri -palkinnon toisen kerran.
