Skip to content

03.04.2025

Lähes neljännes espoolaisista puhuu äidinkielenään jotain muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea. Naapurustomme on siis hyvin monikulttuurinen. Tästä syntyi idea &Naapurusto-hankkeelle, jonka lähtökohta on lupauksemme olla eri taustoista lähtöisin olevien ihmisten kohtaamispaikka. Pitkän aikavälin visiomme on olla aidosti monikulttuurinen teatteri paitsi yleisön, myös tekijöiden osalta.

“Olemme hyvin kansainvälinen teatteri esimerkiksi ohjelmistomme puolesta, mutta meillä on vielä opittavaa siinä, miten rakentaa aito ja pitkäjänteinen yhteys kaupungin monikulttuurisiin yhteisöihin. Haluamme haastaa toimintatapojamme ja oppia itsekin jotain uutta”, luonnehtii taiteellinen johtajamme Jussi Sorjanen.

&Naapurusto-hankkeessa on olennaista, että me emme määrittele sisältöjä, vaan olemme mahdollistaja, joka tarjoaa tilat ja tekniikan, työpajoja ja taiteellisia metodeja. Sisällöt syntyvät yhteisöjen omista tarpeista ja toiveista. Me toivomme oppivamme jotain siitä, mitä teatteri voi olla ja kuinka sen syvärakenteita voi muuttaa aidosti inklusiivisiksi.

“Tämä teatteri kuuluu kaikille”, sanoo toimitusjohtajamme Matilda von Weissenberg.

“Haluamme tutustua paremmin Espoon maahanmuuttajayhteisöihin ja tarjota mahdollisuuksia yhteiselle toiminnalle. Olemme aidosti avoimia erilaisille aloitteille. Siksi emme ihan tarkkaan tiedä, mitä hankkeen aikana tulee tapahtumaan!”

&Naapurusto-hanketta rahoittaa Suomen Kulttuurirahasto. HyTe ry ja Suomi-Syyria Ystävyysseura ovat mukana rakentamassa hanketta.

Lue lisää hankkeesta

En­sim­mäi­nen askel: Freedom-fes­ti­vaa­li

Hanke käynnistyy koko perheen Freedom-festivaalilla 10.–12.4., jonka järjestää Suomi-Syyria Ystävyysseura Espoon kaupungin tuella.

“Festivaalin nimi kumpuaa vapaudesta, joka on luovuuden ja taiteellisen ilmaisun perusta. Tavoitteena on edistää kulttuurien välistä vuoropuhelua ja rikastuttaa paikallista kulttuurikenttää”, luonnehtii Suomi-Syyria Ystävyysseuran toiminnanjohtaja Mania Alkhatib.

Kaikille avoin ja maksuton tapahtuma pidetään &Revontulessa (Revontulentie 8). Ohjelmassa on musiikkia, teatteria, elokuvaa, keskustelutilaisuus sekä työpajoja, joissa pääsee esimerkiksi rakentamaan oman varjoteatterinuken.

Tervetuloa mukaan rakentamaan moniäänistä ja osallistavaa kaupunkikulttuuria!

Tutustu festivaalin ohjelmaan.