neljän päivän läheisyys
Pipsa Longan neljän päivän läheisyys tarkastelee ihmisten ja lokkien rinnakkaiseloa merellisessä rantalomakohteessa neljän vuorokauden ajan.
Näytelmässä ihmisen lajityypilliseen toimintaan kuuluu parveilu etelän aurinkorannalla, ajan kuluttaminen hotellihuoneiden yksinäisyydessä sekä puheensorina rantaravintolan terassilla. Näytelmän ranta ei ole nostalginen joutilaisuuden idylli, vaan samea meri puskee esiin kuolleiden kalojen vallin. Maisemaa asuttavat lokit seuraavat eri perspektiiveistä hieman punakoiden ihmisten toimintaa.
Näytä lisääNäyttämöllä ei nähdäkään pääroolissa ihmistä, vaan siinä tuodaan ihmisen kokemuksen rinnalle lokkien todellisuus. Esityksen keskeinen teema on myös toisten lajien kanssa jakamamme kuolevaisuus.
neljän päivän läheisyydessä näyttämölle aukeaa maisema, jossa tarkastellaan eri etäisyyksiltä, läheltä ja kaukaa, luonnon ja kulttuurin limittymisiä. Humoristisen ja hämmentävän teoksen kerrontaa kuljettavat dokumentaarinen videokuva, tila, valo, ääni ja musiikki. Esityksessä kuullaan kamariorkesteri Avantin! tulkitsemana Kaija Saariahon sävellys Cloud Trio (2009).
Suomenkielinen kantaesitys 13.9.2023 Revontulihallissa.
Wauhaus
WAUHAUS on Helsingistä käsin toimiva kahdeksan hengen taidekollektiivi, joka perustettiin vuonna 2016. WAUHAUSin työt asettuvat usein eri taiteenalojen väliin. He ovat tehneet uraauurtavia teoksia niin pienissä black box -teattereissa ja kaupunkitiloissa kuin suurella urheilustadionilla ja Kansallisteatterin päänäyttämölläkin, kuten Yuval Noah Hararin tietokirjasta Minna Leinon sovitettama Sapiens – Tarina tarinoita kertovasta ihmislajista (2019). Näyttämö- ja esitystaiteen valtionpalkinnon vuonna 2017 saaneen kollektiivin teokset ovat uutta luovia ja kokonaisvaltaisia tapahtumia. Tila, erilaiset materiaalit, valo, ääni ja esiintyjät ovat teoksissa tasavertaisia aineksia.
Pipsa Lonka
Pipsa Lonka (s.1977) on monipuolinen näytelmäkirjailija, dramaturgi ja käsikirjoittaja, joka käsittelee teksteissään usein ihmisen ja luonnon suhdetta ja yhteyttä. Hänen tuotantoonsa kuuluu niin näytelmiä aikuisille ja nuoremmalle yleisölle kuin kuunnelmia ja runoteoskin. Longan monet näytelmät ovat ekokriittisyydessään paljastavia, salavihkaa yhteiskunnallisia ja ne purkavat ihmisen ja luonnon välistä jakoa sijoittamalla ihmisyyden osaksi luontoa.
Lonka on palkittu kahdesti Lea-palkinnolla, näytelmistään Lauluja harmaan meren laidalta (2013) ja Toinen luonto (2018). neljän päivän läheisyys puolestaan palkittiin Sofia Aminoffin ruotsinnoksena Boismanin säätiön tunnustuksella vuonna 2021.
Työryhmä
neljän päivän läheisyys -esityksessä mukana WAUHAUSista ovat skenografi Laura Haapakangas, ohjaaja Juni Klein, mediataiteilija Jani-Matti Salo ja äänisuunnittelija Heidi Soidinsalo. Lisäksi työryhmään kuuluvat elokuvaaja Jonatan Sundström ja näyttelijä Salla Loper. Käsikirjoitus on Pipsa Longan.
Video
Näytä vähemmänNäytösajat
Näyttämö
Revontulihalli
Revontulentie 8, Tapiola
Liput
35 / 32 / 20 €
Kesto
Avoin
Esityskieli
suomi
Tekstityskielet
suomi, englanti ja venäjä mobiilisovelluksella
Kuvat
